sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Halloween cruise

Kauan odotettu viikonloppu on vihdoin täällä! Halloween! Tosin huomenna vasta on lapset lähtevät keräämään karkkia (ja ehkä minäkin..) Lapselle on hankittu maailman söpöin puku! 

Perjantaina vietettiin päivä lapsen kanssa kahdestaan ja käytiin myös naapurissa leikkimässä. Illan vietin rennosti kotosalla. 

Eilen työskentelin muutaman tunnin ja koristelin taloa kaiken maailman hämähäkki jutuilla. Iltapäivällä tänne saapui lapsia ja vanhempia halloween asut päällä ja täällä oli tarjolla pientä naposteltavaa sekä glögiä ja omenasiideriä. Viiden jälkeen otin suunnaksi keskustan jossa tapasin tytöt. Ja yksikään ei muuten ollut saksalainen! Otettiin bussi ja suunnattiin yhdelle toiselle au pairille valmistumaan iltaan. Aikaa oli aivan liian vähän joten meikattiin liikkuvassa bussissa. Saatiin onneksi kyyti laivalle, joten ei tarvinut tuhlata rahaa taksiin. Jouduttiin jonottamaan aika kauan että päästiin laivaan ja meinas tulla vähän kylmä siinä seisoskellessa. 

Laiva oli pienempi mitä oltiin luultu, mutta hyvin sinne mahtu porukkaa kuitenkin. Laiva lähti puolituntia myöhässä, mutta kukaan ei varmaan ees huomannu sitä. Laivalla pysty maksaan ainoastaan käteisellä, jota mulla ei tietenkään ollut, kun ei keretty käydä automaatilla, joten join sitten pelkkää vettä. Musiikki oli huonoa ja laivan lattia aivan tahmanen joten ei voitu edes tanssia. Olin aika pettyny koko juttuun, mutta oli meillä kuitenkin hauskaa tyttöjen kanssa jutellessa ja muita ihmisiä katsoessa. 





Risteilyllä oli mukana mm: sumopainija, zombeja, pupu ja karhu, sotilaita, munkki, jääkarhu ja eskimo sekä paaaljon muita. 

Kun saavuttiin satamaan lähdettiin yhden au pairin luo katsomaan elokuvaa, vaikka olinkin jo väsynyt. Kotona olin puoli viiden aikaan ja menin suoraan nukkumaan. 

Tänä aamuna herätessä katsoin kelloa ja se näytti puolta kahtatoista. Avasin läppärin ja kappas kello näytti puoli 11. Ketään ei tietenkään ollut kotona joten en voinut edes kysyä että paljonko kello on. Loppujen lopuksi selvisi, että puhelimen kello oli oikeassa, sillä täällä siirretään kelloja vasta viikon päästä!

Ei kommentteja: