keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Itku pitkästä ilosta

Perjantaina meillä oli Meksikolainen illallinen Dayanin luona. Se oli samalla myös jäähyväis illallinen. Paikalla olivat melkein kaikki meidän kaveriporukasta, mikä oli mukavaa. Pelattiin pelejä ja syötiin tortilloja. Kotona olin jo ennen yhtätoista kun vain väsytti niin kamalasti. 





Lauantai aamuna kävin lenkillä ja sen jälkeen vain oleilin kotona enkä tehnyt mitään. Viideltä aloitin työt ja ilta menikin lapsen kanssa leikkiessä. Katsoin tv:stä myös elokuvan ja vaikka kuinka meinasi mennä silmät kiinni niin katsoin elokuvan kuitenkin loppuun. Viime viikkoina olen ollut tosi väsynyt ja stressaantunut ja sitten kun pitäisi mennä nukkumaan niin olen jo niin yliväsynyt ettei uni meinaa tulla vaan pyörin sängyssä kahteen asti yöllä.

Sunnuntaina meillä oli au pair tapaaminen ja mentiin kierto-ajellulle.  
  http://www.ridetheducksofseattle.com/

Matkan aikana tanssittiin discotanssia ja laulettiin hölmöjä lauluja. Meidän kuski oli aivan paras!

Sunnuntai oli myös Dayanin viimeinen päivä täällä, sillä hän muutti Washington D.C:hin. Menin suoraan tapaamisesta Dayanin luo ja vietin siellä illan. Pakattiin tavaroita, syötiin, itkettiin ja naurettiin lopuksi sille kuinka säälittäviä me ollaan kun itketään monta tuntia putkeen. Pakko sanoa että sitä tyttöä tulee ikävä! Kenen kanssa mä nyt vietän kaiken vapaa-aikani?? 

Eilen menin käymään Kathrinin luona, joka kotiutui sunnuntai iltana Hawaiiilta. Istuttiin ja juteltiin vaan kun ei jaksettu lähteä mihinkään. 

Hostisä on taas matkoilla joten aamuinen koirien ulkoiluttaminen on taas mun homma. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen ärsyttää nousta. Onneksi viikko menee niin nopeasti että kohta on taas viikonloppu jolloin olen vapaalla. 

Ei kommentteja: