keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Melkein kesä

Täytyy sanoa et säät on kyllä suosineet. Sunnuntaina ja eilen oli tosi lämmin! 

Viime viikolla mulla oli kahtena päivänä koulua, joten töiden jälkeen tuli lähdettyä suoraan kouluun. Torstaina kerkesin bussiin ja sitten tuli koululta soitto että opettaja on sairastunut joten tunnit on peruttu. Viikko meni taas yhdessä hujauksessa. 

Perjantaina suuntasin töiden jälkeen Kathrinin luo ja ilta katottiin elokuvaa ja pelattiin pingistä. Tosin siitä ei väsymyksen takia meinannut oikein tulla mitään. Kyllä huomas että oli pitkä ja raskas viikko takana kun nukkumaankin mentiin jo tosi aikaisin. Lauantai aamuna meillä oli jo kuudelta herätys ja käveltiin ensin puolituntia bussipysäkille ja siitä vielä yhden ja puolen tunnin matka meille. Käytiin kävelyttämässä koirat kahdeksalta aamulla ja suunnattiin takaisin Kathrinin luo. Kathrin ei oikeasti asu kaukana, mutta bussia joutuu vaihtamaan ja aina toista bussia joutuu odottamaan. Lauantaina vaan oltiin ja Kathrin kerkes leikkaamaan ja värjäämään mun hiukset ennen kuin sillä alko työt. Nyt mun hiukset on sitten olkapäille. Illalla lähdettiin sitten ulos Kiinailaisen tytön kanssa ja tapasin samalla naapurin au paireja. Hauskaa oli! 

Sunnuntaina mentiin ikeaan ja sitten oli vielä tarkoitus mennä syömään muitten tyttöjen kanssa, mutta tulikin hosteilta soitto, että pitää töihin. Sain muitten tyttöjen ärsytyksen niskaani kun en osaa sanoa ei. 

Eilen maanantaina mulla oli normaali työpäivä, tosin hostisä tuli töistä aikaisemmin. Se lähti meidän kanssa puistoon ja otettiin vielä koiratkin mukaan. Iltapäivä oli tosi kiva. Illalla tapasin vielä Cristian ja koska ollaan vähän pöhlöjä niin tanssittiin keskellä katua.

Nyt suunnaksi italian tunti!

Ei kommentteja: