lauantai 30. kesäkuuta 2012

Family time

Kerrankin sain aikaseks kirjottaa blogia niin ettei ole koko viikon tekemiset päivittämättä. Hyvä minä! 

Keskiviikkona käytiin tyttöjen kanssa syömässä ja meitä olikin aika iso porukka. Osan tytöistä saatoin nähdä viimeistä kertaa. Syötiin hyvin ja otettiin vielä jälkkäriäkin, juustokakkua tietenkin! Meidän piti tavata seittemän aikaan mutta vähän jokainen oli myöhässä ja loppujen lopuksi meidän pöytäkin alkoi käydä vähän ahtaaksi. Tarjoilijakaan ei ollut enää kauhean iloinen kun viimeiset tilasivat ruokansa puoli kymmenen aikaan illalla.

Eilen vietin päivän Tatianan ja Yaritzan kanssa. Pyörittiin kaupungissa, käytiin Targetissa ja mentiin vielä syömään illalla. Onneks tytöt tarjos joten en kauheasti kuluttanut rahaa. Kävin eilen myös sulkeen pankkitilin ja hoitaan muita asioita. Ja sain eilen myös lennot kotiin! Mulla lähtee täältä lento maanantaina puoli viiden aikaan päivällä ja teen erittäin nopean välilaskun Islannissa (saa nähdä kerkeenkö vaihtaa konetta) ja Suomessa mun pitäis olla puoli kolmen aikaan päivällä tiistaina. Sitten pitää odottaa Junaa ja Kokkolaan saavun puoli 11 aikaan illalla. Oispa jo maanantai!

Tänään käytiin koko perheen kanssa patikoimassa ja paikkana oli Rattlesnake lake. Ilma oli hyvä ja paikka oli tosi kaunis.


Kuvat ei ole mun ottamia
 Huomiselle on luvassa paljon kivoja juttuja!

Ei kommentteja: