sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Black Friday

Kävin eilen vähän kaupoissa kiertelemässä ja katsomassa josko alennusmyynneistä löytyisi jotain ostamisen arvoista. Alennusmyynnithän alkoi jo to-pe välisenä yönä ja ihmiset jopa nukkuu ulkona, jotta pääsee ensimmäisenä kauppoihin. Nuikuin yöni aivan rauhassa, eikä aamullakaan ollut kiire mihinkään. Ostin kasan joululahjoja ja muutaman topin itselleni ja voin sanoa, että rahaa ei kulunut juuri ollenkaan!





Kuvista ei näe sitä ihmismäärää mikä oikeasti oli liikkeellä. Kadulla oli vaikea kävellä normaalisti. Kaupat olivat täynnä ihmisiä ja kassajonot olivat pitkät. Selvisin kuitenkin hengissä kotiin.

Tänään hostvanhemmat lähtivät laskettelemaan muutamaksi tunniksi ja minä jäin lapsen kanssa leikkimään. Käytiin ulkoilemassa ja makoiltiin lattialla. Lapsi puhui ja leikki itsekseen ja minä katsoin samalla tv:stä Star Warsia.

Nyt voin vihdoin paljastaa mun suunnitelmat! Sain tänään vihdoin ja viimein rahat mun suomen tililtä ja varasin heti lennot San Franciscoon mulle ja Manuelalle! Lähdetään 27.12 ja tullaan takas 1.1 illalla. Eli uuttavuotta juhlitaan sitten Californiassa. 

Huomenna nautin vapaapäivästä ja aion nukkua pitkään! Tosin aina kun ajattelen nukkuvani pitkään niin oon hereillä jo ennen yhdeksää. Huomenna aion paketoida kaikki loput joululahjat, jotta saan ne joskus myös lähetettyä Suomeen.

 

5 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Californiaan, vau Jenni!! :D Susta tulee ihan maailmanmatkaaja siä :) Selviä reissusta hengissä ja nauti!! <3

Anonyymi kirjoitti...

Oiiii California! Mä meen New Yorkiin uudeksvuodeks! Nauti ja laita blogiin paljon kuvia :) - Essi

Johanna kirjoitti...

Maki oon San Franciscossa uuden vuoden! :) Sattuu vaan seurana olemaan 5 saksalaista ni saa naha millanen reissu tulee....

JenniB kirjoitti...

Johanna ilmnottelehan jos sulla menee hermot, meidän seuraan saa aina liittyä ;)

Johanna kirjoitti...

Mahtavaa! Ma tiian jo et mulla palaa pinna niitten kans :DD