sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sleepover

Loppuviikosta kerron tosi lyhyesti. Torstai iltana kävin Manuelan ja Even kanssa keskustassa syömässä. Perjantaina mun työt alkoi vasta kolmelta joten päivällä kävin Targetissa ostoksilla ja yritin varata lentoja, mutta tietenkaan mun suomen korttia ei hyväksytty... Piti sitten siirtää rahaa suomen tililtä amerikan tilille ja rahat pitäis näkyä tilillä myöhään tänä iltana tai viimeistään huomenna aamulla. Saa nähdä paljonko lentoliput kerkeää näiden muutaman päivän aikana kallistua..
Työpäivästä tuli vähän erikoinen kun hostit eivät päässeetkään treffeille vaan lähdettiin yhdessä koko perhe käymään lapsen kanssa sairaalassa. Mitään vakavaa ei ole tapahtunut, mutta käytiin kuitenkin sairaalassa ihan varmuuden vuoksi. Kotiin tulessa haettiin jostain tosi hyvää ruokaa!

Eilen tyttöjenilta Meksikolaisen Claudian kotona. Meitä oli seitsemän tyttöä ja tavattiin ensin keskustassa ja sen jälkeen lähdettiin Claudian luo ja tietenkin kaupan kautta. Alkuilta meni pizzan tekemiseen ja juttelemiseen ja kun vihdoin oltiin saatu syötyä päästiin katsomaan elokuvia. Haettiin kauhea kasa tyynyjä ja peittoja tv:n eteen ja otettiin rennosti. Elokuva piti tietenkin aina välillä keskeyttää, kun mentiin syömään vähän lisää pizzaa ja otettiin hauskoja valokuvia. Eilen tuli kyllä naurettua niin, että on posket ja vatsalihakset kipeänä! Nauramiseen käytettiin monta tuntia, luultavasti enemmän mitä elokuvien katsomiseen.. Kolmen aikaan päästiin viimeinen nukkumaan. 

Aamulla oli edessä siivoaminen, mutta ei me onneks kauheasti sotkettu. Tänään mulla ei ole mitään suunnitelmia. Ajattelin vain olla ja ehkä illemmalle raahautua salille. 

Kuvia mulla ei eilisillasta ole sillä kamerasta loppui akku jo keskustassa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minne ostit lentoliput? :) - Essi

JenniB kirjoitti...

Yritin ostaa, mutta kerron heti mihin kunhan vaan saan ne liput ensin :)